1. kls. - Tyttö (2010)
kls. on yksi lempigospelyhtyeitäni. Kuvitelkaa jäähallillinen ihmisiä, eikä kuulu pihaustakaan, paitsi tämän laulajan ääni - uskomatonta. Koettu on. Suosittelen koko tuotantoa, erityisesti kappaletta Ääriviivasi, sillä oli vaikea valita tämän ja sen väliltä ensimmäiseksi pääsevä kappale. kls. muuten tarkoittaa "kiitän Luojaani sinusta".
2. Sielun Veljet - Rakkaudesta (ainakin 1989 nauhoitetulta kokoelmalevyltä löytyy...)
Ihanan taiteellista ja outoa. Tykkään! <3 klassikkoyhtyeit="" p="" suomirockin="">
3. Sara - Laine kerrallaan (maa oli tuolla jossain kun päivät vaihtuivat vuosiksi) (2008)
Ihanan hempeä ja raskas yhtä aikaa, toimii! :)
4. Jenni Vartiainen - Kerro, miltä se tuntuu (2007)
Kaunis nainen, kaunis ääni, hieno taustamusa, hyvät sanat... Yleensä jaksan kuunnella Vartiaisen biisejä joitain viikkoja ja kyllästyn sitten - tähän en ole kyllästynyt. Syy voi olla siinä, että kappaleen instrumentaaliversio löytyy Tyttö sinä olet tähti -elokuvasta, joka on yksi teinivuosieni lempielokuvia.
5. Terapia - Kaipaan (2001)
Toinen loistava suomigospelyhtye. Myöskin rockia, mut hyvin erilaista kuin kls. Terapia on jo lopettanut, mutta sen raunioista kasattu Tera on vähintäänkin yhtä hyvä. :)
Sijat 6.->, eivät missään tietyssä järjestyksessä
Think Twice - Enkeli (joskus 1998-2006)
Ihana herkkisbiisi <3 :="" hautajaisiin.="" hautajaisissa="" kihlatun="" kyll="" luokkakaverin="" p="" rip.="" soi="" sopii="">
Kraka - Joutsenlapsi
Meillä oli joku ihme fiksaatio tähän biisiin parin isoskaverin kanssa... Ja onhan tämä tosi hyvä. Myös Veitsi on hyvä. :) Julkaisuvuosi on joskus 2000-2010.
Tätä biisiä ei löydy netistä, mut kirjaston/seurakunnan musiikkihyllyistä voi löytyä. Täältä löytyy neljä muuta biisiä: https://myspace.com/krakamusic/music/songs.
Freeman - Kaksi lensi yli käenpesän (1976)
Katya ft. Thamal - Kerta
Kotimaista hiphopia, aina underground vielä, ei ole tietääkseni levytyssoppariakaan vielä. Tää biisi on jääny soimaan soittimeen, muut kuuntelemani eivät ole. Julkaisuvuodesta ei ole tietoa, kuin että joskus 2000-2011 se on tullut.
Dingo - Nahkatakkinen tyttö (1985)
Vanhaa suomirockia. Hienoja tarinoita. :) Suosittelen myös biisejä Levoton Tuhkimo ja Autiotalo.
Ratsia - Lontoon skidit (1979)
Suomipunkkia. Ilmeisesti Pihtiputaalla on tylsää asua. Ajalta, kun biisit kirjoitettiin vielä ihan omasta elämästä...
Hassisen kone - Rappiolla (1980)
Suomirokkia. Myös Levottomat jalat on tosi hyvä. :)
Sotahuuto - Riita (2007)
Gospelia, trash/death metalia.
Verenpisara - Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta (2001)
Heavy metalia. Suomalaiset on kyllä melankolian mestareita...
Ihmepoika - Valvoja (joskus 2000-luvulla)
Pop rockia.
51 Koodia - Kauas (2004)
Tämä yhtye karsiutui hyvin loppuvaiheessa, kun tein tuota TOP5:sta Facebook-haastetta varten. Kuuntelen kaikkia levyjä, melkein kaikkia biisejä... Yhtye on vaan niin hyvä. Kaikki toimii, mitäpä sitä enempää selittämään! Jos rock/metalli innostaa (tai teiniangst on edelleen päällä syystä tai toisesta :D), niin suosittelen ehdottomasti!
Apulanta - kaikki vanhat biisit (1991-2007)
Vanhat on outoja hyvällä tavalla, uudet huonolla tavalla...
Jatkuu...3>3>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti