Jos käsite ei ole ennestään tuttu, niin biseksuaalinen ihminen voi siis ihastua niin mieheen kuin naiseenkin, riippumatta hänen omasta sukupuolestaan. Ihmisen seksuaalisuus voi muuttua hänen kasvaessaan, mutta tietenkin löytyy myös ihmisiä, jotka ovat biseksuaaleja syntymästä hautaan asti. Moni biseksuaali sanoo ihastuvansa ihmiseen, ei sukupuoleen. Kuitenkin moni biseksuaali on kiinnostunut enemmän jommastakummasta sukupuolesta. Biseksuaali ei muutu homoksi/lesboksi tai heteroksi aloittaessaan parisuhteen. Termi on muuten aika kuvaava ;) Bisexual - bi sex u all - bi sex you all - "bi sekstaa teitä kaikkia". ;D
Olen pohtinut asioita viime aikoina ja tajunnut olevani biseksuaali, siksi otin sen aiheeksi tänään. Rakastan poikaystävääni enkä kaipaa itselleni "lesborakastajaa" tai mitään vastaavaa sen enempää kuin miespuolistakaan rakastajaa. Jos en seurustelisi mieheni kanssa, voisin ihastua tyttöön tai jopa seurustella tytön kanssa. Olen kuitenkin (ainakin vielä) pääasiassa kiinnostunut pojista. Toni-seksuaali tulen olemaan aina ;) vaikka muuten olisin umpilesbo.
Ensin voisin valaista ihmisiä siitä, miten yleistä biseksuaalisuus on. Biseksuualeja löytyy kaikilta aikakausilta ja kaikista kulttuureista, länsimaissa asia on vain helpompi ja turvallisempi tuoda julkisesti esille kuin konservatiivisemmassa yhteisössä. Siksi suurin osa tunnetuista biseksuaaleista löytyy Amerikasta ja Länsi-Euroopasta.Biseksuualeja ovat mm. seuraavat henkilöt (Wikipediaan ja aikakauslehtiin luottaen):
Suomalaisia
-Rakel Liekki (kuvataiteilija, ex-pornotähti)
-Sofi Oksanen (kirjailija)
-Johanna Tukiainen (julkkis, josta EN ole ylpeä sanoessani että meillä on jotain yhteistä)
-Jorma Uotinen (tanssija, koreografi)
ULKOMAALAISIA
Historian henkilöitä
-Rooman keisari Nero
-biologi Alfred Kinsey (joka kehitti tunnetun ja omaan ajatteluunikin vaikuttaneen Kinseyn asteikon, jonka mukaan hyvin harva ihminen on täysin homo- tai heteroseksuaalinen, suurin osa on jotain siltä väliltä)
-Anne Frank (http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Frank)
-taiteilija Frida Kahlo
-säveltäjä Siegfried Wagner (sen tunnetumman Wagnerin poika)
Kirjailijoita
-Hans Christian Andersen (mm. Pieni merenneito, Ruma ankanpoikanen)
-P.L.Travers (Maija Poppanen)
-Bret Easton Ellis (American Psycho)
Muotisuunnittelijoita
-Oscar de la Renta, Dom. tasavalta
-Calvin Klein, USA
-Christian Lacroix, Ranska
-Coco Chanel, Ranska
Näyttelijöitä ja näyttelijättäriä
-Drew Barrymore (E.T., Batman Forever, Scream, Charlien enkelit, Donnie Darko, Aina eka kerta, Jätä se!)
-Marlon Brando (50-luvulla uransa aloittanut aikansa nuorisoidoli, kuoli vuonna 2004 70 vuoden iässä)
-Megan Fox (Teinidraamakuningattaren tunnustukset, Transformers, Jennifer's Body; tv:ssä Miehen puolikkaat; esiintyy Eminemin ja Rihannan videolla Love the way you lie; tehnyt myös mallin töitä; miestenlehti FHM on valinnut hänen maailman seksikkäimmäksi naiseksi vuosina 2008 ja 2009)
-Evan Rachel Wood (S1m0ne, Kolmetoista; tv-sarja True Blood)
-Anna Paquin (X-Men, Melkein julkkis, Scream 4; tv-sarja True Blood)
-Greta Garbo (yksi elokuvahistorian tunnetuimmista näyttelijöistä, näytteli vuosina 1920-1941; kuoli vuonna 1990 84 vuoden iässä)
-Katharine Hepburn (aktiivisena v. 1926-1995; 12 Oscar-ehdokkuutta (enemmän on vain Meryl Streepillä); kuoli vuonna 2003 96 vuoden iässä)
-Angelina Jolie (Lara Croft: Tomb Raider, Aleksanteri, Mr. & Mrs. Smith, Beowulf; seurustelee näyttelijä Brad Pittin kanssa, eivätkä he aio mennä naimisiin ennen kuin "kaikilla ihmisillä on oikeus mennä naimisiin")
-Lindsay Lohan (Perjantai on pahin, Teinidraamakuningattaren tunnustukset, Mean Girls, Riemukupla: Tankki täynnä; laulaa myös jonkin verran enimmäkseen elokuvien(sa) soundtrackeillä; biseksuaalisuus tuli ilmi kun Lohan seurusteli DJ Samantha Ronsonin kanssa 2008-09)
-Drea de Matteo (CSI:Miami (season10episode7), Täydelliset naiset (s6), Sons of Anarchy (2008-11), Joey (2004-06), The Sopranos (v.99-06))
-Megan Mullally (Risky Business, Burlesque (Long John Blues -ääni); tv:ssä Batman:The Animated Series (ääninäyt. 1 jaksossa), Frasier (1 jakso), Will&Grace (Karen, yksi päähahmoista, v.98-06), The Megan Mullally Show (oma talk show), 30 Rock (1 jakso))
Malleja
-Anna Nicole Smith (aluksi Playboy ja sitten muita mallintöitä; lisäksi muutama leffarooli mm. elokuvassa Mies ja alaston ase 33 1/3; sekä oma reality sitcom-sarja The Anna Nicole Show; kuoli vuonna 2007 39-vuotiaana ottettuaan useita eri lääkkeitä sekaisin yliannostuksen)
-Erica "Rikki" Mongeon ja hänen kaksoissiskonsa Victoria "Vikki" Mongeon (tunnetumpia nimellä "The Ikki Twins" televisio-realityssä A Double Shot at Love, jossa molemmat etsivät itselleen rakastajaa lesbonaisesta tai heteromiehestä)
-Tila Tequila (mallinuran lisäksi julkaissut muutaman levyn ja esiintyy mm. elokuvassa Voitte suudella sulhasta; myös hänellä on ollut oma A Shot at Love -ohjelma, jossa hän etsi itselleen kumppania, ohjelma pyöri 2 kautta)
Ja vihdoin: MUUSIKOT
-Billie Joe Armstrong (Green Dayn keulakuva)
-David Bowie aka David Robert Jones
-Dave Davies (The Kinksien keulakuva)
-Fergie aka Stacy Ann Ferguson (laulaa The Black Eyed Peasissä)
-Patrick Wolf aka Patrick Denis Apps
-Pink aka Alecia Beth Moore
-Dee Dee Ramone aka Douglas Glenn Colvin (The Ramonesin basisti)
-Lou Reed aka Lewis Allan Reed
-Ola Salo aka Rolf Ola Anders Svensson (The Arkin keulakuva)
-Micheal Stipe (R.E.M.in keulakuva)
-Lagy Gaga aka Stefani Joanne Angelina Germanotta
-Maja Ivarsson (The Soundsin keulakuva)
-Janis Joplin
-Freddie Mercury aka Farrokh Bulsara (Queenin keulakuva)
-Mika aka Michael Holbrook Penniman, Jr.
-Nicki Minaj aka Onika Tanya Maraj
-Brian Molko (Placebon keulakuva)
-Nelly Furtado
-Debbie Harry aka Deborah Ann Harry (Blondien keulakuva)
-Pete Wentz aka Peter Lewis Kingston Wentz III (Fall Out Boyn basisti)
Ja sitten päästään itse biiseihin, joista löytyy lista täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_media_portrayals_of_bisexuality#Music
(arvostelin kaikki biisit jotka löytyvät youtubesta)
"Bicoastal" Peter Allen
-v. 1981
-hyväntuulinen, mutta hieman vanhanaikainen nykyään
-videon ääni on huonolaatuinen (lähinnä liian pieni)
-http://www.youtube.com/watch?v=5qtfvwuiu4o
"John, I'm Only Dancing" David Bowie
-kiva rokkibiisi :)
-"she turns me on, but I'm only dancing..." jää päähän soimaan
-http://www.youtube.com/watch?v=pXILmiNEf_k
"Sexuality" Billy Bragg
-v. 1991
-komediallinen biisi, kuulostaa ikäistään vanhemmalta
-ihan hauska, mutta aika mitäänsanomaton
-http://www.youtube.com/watch?v=liNnCKPeEv0
"My Wife Left Me For My Girlfriend" The Bellamy Brothers
-countrybiisi
-nimi kertoo kaiken biisin juonesta ja sanomasta
-kyllästyin kuuntelemaan jo reilun minuutin jälkeen
-http://www.youtube.com/watch?v=q_s4IwgZloU
"Bisexual Girl" Coyote Shivers
-punkia
-biisin kertojan tyttöystävä on bi
-hyvä meininki
-"you can suck my cock for a milion o'clock / as long as my girlfriend can watch" :D
-<3
-http://www.youtube.com/watch?v=lIPesZseBfA
If It Isn't Her" Ani DiFranco
-rock folkia
-tykkään ja kovasti <3
-ihana ääni ja meininki :)
-http://www.youtube.com/watch?v=LyHF7nwmNxA
"In or Out" Ani DiFranco
-http://www.youtube.com/watch?v=uNgLFL8hqmI&feature=related
"Shameless" Ani DiFranco
-http://www.youtube.com/watch?v=7E8xb8DzV_c
-kolmatta biisiä kuunnellessa alkaa jo kaivata jotain erilaista... en kuunnellut loppuun, skippasin suoraan neljänteen biisiin
"Light of Some Kind" Ani DiFranco
-http://www.youtube.com/watch?v=AwiqxIAIkCQ
-ihan kauheaa, rytmi on mutta melodiaa ei... kitaran soitto tosi ammattitaidotonta... älkää kuunnelko.
"Coming Clean" Green Day
-kevyttä punk rockia
-alle 2min biisi, ihan kiva silti :)
-kertoo siitä, kun Billie "tuli ulos kaapista"
-http://www.youtube.com/watch?v=nnwL6SKKI-s
"This Door Swings Both Ways" Herman's Hermits
-v. 1966
-tykkäsin yllättävän paljon, 60-luku ei hirveästi muuten iske
-http://www.youtube.com/watch?v=X12VJTHRYks
"Human's Lib" Howard Jones
-poppia v. 1984
-hieman päivitettynä menisi esimerkiksi jonkin elokuvan soundtrackillä ja tykkäisin kovasti, nyt biisi on kuunneltava ja tykkään jonkin verran :)
-http://www.youtube.com/watch?v=QUlkSQgZ36w
"Poker Face" Lady Gaga
-v. 2008
-Lagy Gagan mukaan biisi kertoo siitä, kun fantasioi seksistä naisen kanssa ollessaan miehen kanssa sängyssä
-INHOAN tätä biisiä... syynä yliannostus. tässä kuitenkin linkki:
-http://www.youtube.com/watch?v=bESGLojNYSo&ob=av2e
"Bi" Living Colour
-v. 1993
-kiva rento hard rock -biisi
-kertosäe tylsentää biisiä
-http://www.youtube.com/watch?v=EMprpu0et9M&ob=av2e
"Softcore" of Montreal
-ihan ok, mut en kuunnellut loppuun
-http://www.youtube.com/watch?v=i6xSdi2Gm_w
"I Kissed A Girl" Katy Perry
-tykkäääään :) ja oon aina tykänny
-biisi kertoo nk. bi-uteliaisuudesta
-http://www.youtube.com/watch?v=tAp9BKosZXs&ob=av2e
"Nancy Boy" Placebo
-kiva rokkibiisi jostain 2000-luvulta
-http://www.youtube.com/watch?v=Yqw043C2Usc
"I Do Both Jay and Jane" La Rissa
-elektronista musaa 90-luvulta
-kivan yksinkertainen ja laulajalla kiva ääni
-<3
-http://www.youtube.com/watch?v=GWSs1VvQ4ek
"I Kissed A Girl" Jill Sobule
-v. 95
-<3 aww :DD söpö ja hassu biisi
-http://www.youtube.com/watch?v=8FdwUGwasck
"AC/DC" Sweet
-miehen tyttöystävällä on rakastajatar
-glam rockia
-kiva biisi :))
-http://www.youtube.com/watch?v=8d0lrp3Nsi0
"I Like It Both Ways" Supernaut
-v. 76
-glam rockia
-ihan ok mut en jaksanut kuunnella kuin puolitoista minuuttia
-http://www.youtube.com/watch?v=NzDUcPfZoJ4
"I Spent My Last $10 on Birth Contol and Beer" Two Nice Girls
-folk/country musaa
-ihan ok kait, en kuitenkaan jaksanu kuunnella loppuun
-http://www.youtube.com/watch?v=nCCPAriHyCE
"Take Me on the Floor" The Veronicas
-2000-luvulta poppia
-kertsin taustamusa ärsytti aluksi, mutta siihen tottui
-tykkääääään <3
-http://www.youtube.com/watch?v=jEiGbXvF_Rw&ob=av2e
"Black Girls" Violent Femmes
-löytyy vain liveversio
-mieslaulaja, jonkinlaista rock 'n rollia
-ei kovinkaan kummoinen biisi
-http://www.youtube.com/watch?v=eVLbHkc6k5I
"Pink Triangle" Weezer
-alternative rock
-tylsäääää... weezerin ainut hyvä biisi on aina ollut ja tulee aina olemaan Buddy Holly, koska se löytyy SingStarilta :D
-http://www.youtube.com/watch?v=5plpdUuIbtM
"I U She" Peaches
-elektronista varmaan jostain 80-90-luvulta
-"I don't have to make the choice / I like girls and I like boys"
-samoja sanoja hoetaan, mutta se ei toisaalta haittaa
-biisi on hyvin yksinkertainen mutta tanssittava
-joku taitava voisi remasteroida sen ja lisätä bassoja... <3
-http://www.youtube.com/watch?v=vS1xzQK92sM
"Secretly" Skunk Anansie
-juuu... melkein 2min intro sai minut luovuttamaan
-naisella on kuitenkin ihan ok ääni
-ei ihan mun tyylinen biisi..
-http://www.youtube.com/watch?v=7M8UxZDk56o
"Zwitter" Rammstein
-metallia, kuten varmaan tiesittekin
-videossa myös enkunkieliset sanat
-biisi kertoo siitä, kuinka kertojamiehen ruumis sulautuu yhdeksi erään naisen ruumiin kanssa, jolloin kertojasta tulee biseksuaalinen hermafrodiitti. :D (Y) "selvät sävelet", sanois eräs kaverini tähän :DD
-tykkään! X))
-http://www.youtube.com/watch?v=RqmrHE3E7Eo
"3-Way (The Golden Rule)" The Lonely Island, Justin Timberlake, Lady Gaga
-80-luvun tyyppistä poppia viime vuodelta
-hauska video, tylsä biisi
-http://www.youtube.com/watch?v=Pi7gwX7rjOw
Siinäpä ne, seuraava juttu käsittelee jälleen Demistä bongattuja tämän hetken in-atristeja, bändejä ja biisejä, teen sen kun jaksan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti